Hiljattain julkistetun Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan Koillissanomat tavoittaa viikoittain yli 48 tuhatta lukijaa.
Uskallan väittää, että Koillissanomien tavoittavuus on ollut jo 1950-luvulla vieläkin suurempi.
Koillismaan kuntien väkiluku 1950-luvun puolivälissä on ollut noin 55 tuhatta asukasta. Ja kun otetaan huomioon, että vielä tuolloin ei ole ollut televisioita eikä puhelimia ja radiostakin on tullut vain valtakunnan uutisia, näin ollen sanomalehti on jäänyt ainoaksi paikalliseksi tiedon välittäjäksi.
Levikin ollessa kymmenisen tuhatta, tilauksiin nähden lukijoita on ollut kuitenkin moninkertaisesti. Tämä se selittyy sillä, että perheiden koot ovat olleet suurempia. Lehden on lukenut lähes jokainen lukutaitoinen. Lehti on laitettu myös kiertoon. Vähävaraisiin talouksiin sitä ei välttämättä tilattu, varsinkin jos se saatiin naapureilta. Ja loppupelissä se päätyi käymälään, jossa se vielä kertaalleen luettiin istunnon aikana. Sen päätyttyä sitä voitiin käyttää pyyhkimiseen. Tämä ei ole mikään vitsi, sillä vessapaperi ei ollut mikään normivaruste sen aikaisissa huusseissa. Mutta olenpa kuullut sellaisenkin tarinan, että sanomalehteä oli käytetty pyyhkeenä ennen kuin kaikki olivat ehtineet sen lukea. Lehden sarjakuvat olivat kuitenkin tatuoituneet pyyhkijän takamukseen, joten niitä saattoi tarjota siitä luettavaksi. Tämä lienee puolestaan vitsi.
Lehteä postitettiin myös ulkomaille, missä entiset koillismaalaiset pääsivät jyvälle entisen kotiseutunsa paikallisista tapahtumista. Etenkin Amerikassa sitä luettiin paljon. Näistä ei tietenkään ole mitään tilastoja olemassa, kuinka moni silmäpari oli tuolloin ahminut lehden artikkeleita.
Tilastoja on alettu tehdä myöhemmin ja nykyäänhän kaikki on paljon helpompi tilastoida. Pitävätkö tilastot sitten kutinsa, se onkin toinen kysymys.
